sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kanelinen omenahillo

Äitini tuttavalla on jokasyksyinen ongelma: Miten saada koko omenapuiden sato jotenkin hyödynnettyä, kun omenia tulee aivan tolkuttomasti, niin että niitä saa kantaa kassikaupalla kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Minäkin sain osani niistä omenista, monta isoa kassillista! Ensimmäisestä satsista tein kanelista omenahilloa. Minua miellyttää kotimaisten omenoiden hilloamisessa erityisesti se, että omenat voi ja kannattaa käyttää kuorineen päivineen. Kuoret tuovat hillon makuun vielä oman lisänsä, mutta kuitenkin valmistuksen aikana pehmenevät niin, ettei niitä valmiissa hillossa tunne. Varsinkaan, jos hillon soseuttaa vielä sauvasekoittimella.

Kanelinen omenahillo

2 kg kotimaisia omenia
1 kg hillosokeria
1 dl vettä
0,5 dl sitruunamehua (ei välttämätön)
kanelitankoja

Pese omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat lohkoiksi. Omenalohkot alkavat tummua tosi nopeasti, joten tässä vaiheessa niiden päälle kannattaa valuttaa vähän sitruunamehua, joka estää ja pysäyttää tummumisen. Myös kaupan valmis sitruunamehutiiviste käy. Laita vesi kattilaan ja lisää omenalohkot. Laita tässä vaiheessa kattilaan myös pari kanelitankoa. Kuumenna hetken aikaa ja kun höyryä alkaa muodostua, lisää sokeri. Keittele miedolla lämmöllä noin 15 min ja tarpeen tullen kuori pinnalle mahdollisesti muodostuva vaahto lusikalla pois.

Poista sitten kanelitangot ja soseuta hillo sauvasekoittimella. Purkita kuumana puhtaisiin hillopurkkeihin. Jos haluat, voit lisätä jokaiseen purkkiin vielä yhden kanelitangon, joka antaa hillolle makua pikkuhiljaa viikkojen aikana, ellet syö hilloa heti (käytä luonnollisesti myös ne tangot, jotka kiehuivat hillossa). Sulje purkit huolella ja säilytä viileässä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti